perjantai 8. elokuuta 2014

Edelleen kaputt

Malmin Novan hissi ei toimi vieläkään. Nyt oli sitten ilmestynyt lappuun ihan selitystäkin - rikkoutunut komponentti - ja arvio siitä, miten kauan hissi on vielä poissa pelistä. Lapussa on myös tuollainen iloisesti hymyilevä naisihminen, joten eihän tässä mitään hätää.

Sitä paitsi niin rollaattorivanhukset kuin vaunukansa on jo näemmä oppinut keikkumaan liukuportaissa härveleittensä kanssa. Ikävä vaan, jos joku siellä menee myränmärän.

Miksiköhän ketään - esim. ostoskeskuksen kauppiaita tai HSL:ää - ei kiinnosta laittaa rikkinäisen hissin oheen opastetta, mistä lähin toimiva hissi löytyy?
Sehän ei arkisin päiväsaikaan ole sen kauempana kuin muutaman metrin päässä vastakkaisella seinällä olevasta ovesta. Tosin se hissi vie kadunvarteen, josta joutuu kiertämään takaisin ostoskeskukseen. Lähempänä se kuitenkin on kuin Cittarin hissi.

2 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla että hissi on epäkunnossa. Onkohan se saatu jo korjattua?
    Meidän taloyhtiössä hissi on alkanut selkeästi reistailemaan, ja uskon että siihen on tulossa peruskorjaus lähiaikoina. Ainakin toivon niin. Me asumme itse kuudennessa kerroksessa, ja voin kertoa että sinne on aikamoinen kapuaminen kauppaostosen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan ettei teidän kauaa tarvinnut odottaa sitä, että hissi korjattiin. Etenkin jos on oikein vaikeaa käyttää portaita, on se ikävää jos hissi ei ole käytössä. Meidän taloyhtiöstä löytyy hissi, ja se on ollut suuri apu. Nyt siihen tosin tulee hissin modernisointi, eli sen aikaa käytetään portaita.

    VastaaPoista