keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kuolleiden kaupunki

Malmin hautausmaa on kooltaan peräti 65 hehtaaria. Tervejalkainenkin kulkija kävelee siellä helposti jalat altaan, joten en ihmettele hautausmaalla risteilevillä teillä suhaavia takseja, joista nousee ikäihmisiä.

Wikipedia tietää kertoa, että kyseessä on toiminnallisesti Suomen suurin hautausmaa: 2000 hautausta joka vuosi. Yhteensä Malmille on haudattu jo noin 200 000 ihmistä, suuren suomalaisen kaupungin verran.
Kaupungillinen kuolleita. Kuolleiden oma kaupunki, niin kuin vaikka Père-Lachaise. Ja niin kuin tuo pariisilainen hautausmaakin, sopii Malmikin turistikohteeksi ainakin suomalaiselle.

Joku oli jättänyt Peltsin hautakivelle aurinkolasit.
Malmilla ei ole taiteilijakukkulaa niin kuin Hietaniemessä, mutta taiteilijoita ja muita merkkihenkilöitä kuten poliitikkoja ja urheilijoita on saatettu sinne viimeiseen lepoon iso liuta.

Helsingin seurakuntien sivuilta löytyvän listan avulla löytää oman pyhiinvaelluskohteensa helposti - siis sitä kävelyä lukuunottamatta.

Wikipediassa on pitempi lista Malmille haudattuja, mutta siinä ei luonnollisestikaan ole mukana paikkatietoja. Ja listan hänniltä saa muuten sen käsityksen, että tanssija Julia Tukiainen olisi haudattu fasismin vastustajien yhteishautaan vastarintamiesten ja desanttien seuraksi - tuskinpa sentään.


Olavi Virran hauta tuli vastaan sattumalta.

Malmin hautausmaata voi suositella käyntikohteeksi mm. Suomi-filmien  (Ansa Ikonen, Tauno Palo, Kauko Helovirta, Irma Seikkula, Reino Valkama, Oke Tuuri) ja varhaisen Suomi-iskelmän ystäville (Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Olavi Virta).


Bobrikovin ampujan Eugen Schaumanin
muistomerkki on tällainen kivikökkö.

Kuolleet matkustivat aikoinaan viimeiseen lepopaikkaansa junalla. Sittemmin kiskot on purettu, mutta asemarakennus on vielä olemassa. Samoin Museoviraston suojelema vesitorni.

Eläviä varten kuolleiden kaupungilla on tarjolla Fazerin lounasravintola. Saatan erehtyäkin, mutta luulen, ettei kovin monella hautausmaalla ole omaa ravintolaa.

Niin ja niitä söpöjä oravia ei kuulkaa sitten saa ruokkia, ettäs tiedätte. (Ovat kyllä sen verran pontevassa kunnossa, että joku niitä salamuonittaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti