lauantai 9. elokuuta 2014

Linnoitusten Malmi

Yle kehottaa ihmisiä ilmiantamaan sodan jälkiä Suomessa. 

Malmilta on kartalle ilmoitettu mm. Tullivuorentie ja Ormusmäki. (Malmin poliisitalonkin on joku laittanut ilman sen kummempaa selitystä, jota ainakin minä jäin kaipaamaan...?)
Tullivuorentien juoksuhautoihin ja korsunjäänteisiin törmäsin sattumalta toissa syksynä, kun könysin metsäiselle mäelle kypsien vadelmien perässä.
Polkuja seuraamalla linnoituksen jäänteet löytyvät vaivattomasti. Mitään opasteita ei ole paikalla, niin kuin ei ilmeisesti muissakaan vastaavissa kohteissa Helsingissä. 

Tullivuorentien metsiköstä.
Kaikenlaista roinaa ja jonkin verran spreijauksia on näissäkin kauniisti sammaloituneissa rakenteissa, mutta Ormusmäkeen verrattuna ne ovat huomattavasti "luonnontilaisempia".

Pääkaupunkiseudun linnoitusketjusta kerrotaan mm. tällä Museoviraston sivustolla. Ensimmäisen maailmansodan aikaan rakennettujen linnoitusten jäänteitä on Espoon, Vantaan ja Helsingin alueella sekä mantereella että saaristossa.
Linnoitukset suojeltiin vasta vuonna 1971, joten niistä ehdittiin tuhota suuri osa uudisrakentamisen tieltä.

Maitohorsma kukkii juoksuhaudoissa.
Lähellä junarataa Ala-Malmin puolella sijaitsevat Ormusmäen linnoitukset on louhittu kallioon. Paikalle pääsee parhaiten Teerisuontieltä Malmin Konsulttikeskuksen sisäpihan kautta. Mäelle vievät sieltä metalliset rappuset, jotka yhtä askelmaa lukuun ottamatta olivat ehjätkin.
Kallion sisään on louhittu suuria luolia, joiden sisäosiin änkemiseen ei oma rohkeus riittänyt.




Linnoitusmäen kunto oli aika lailla murheellinen. Tyhjää kaljapurkkia ja muuta roskaa oli pilvin pimein, ja maa oli lasimurskan peitossa. Voi tietysti ajatella, että räikeillä väreillä spreijatuissa satavuotiaissa muureissa näkyvät eri aikakausien kerrostumat, mutta mutta... Itse ihmettelisin linnoitusrakentamisen historiaa mieluummin ilman näitä moderneja "koristuksia".
 
Markku Saaren tekemältä hienolta Ormusmäki-sivustolta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa ja valokuvia, myös luolien sisältä.

Kaino toive: menkää muualle grillaamaan!
Tästä keskeisellä paikalla sijaitsevasta komeasta linnoitusmäestä saisi hienon historiallisen käyntikohteen, mutta se vaatisi roppakaupalla siivousta ja raivausta. Graffiteja tuskin tuollaisesta huokoisesta vanhasta betonista saa pois enää millään ilveellä...?
Käykää ihmiset Ormusmäellä, ennen kuin kaiken maailman rillaajat ja töhrystelijät ovat mustuttaneet, murentaneet ja värittäneet loputkin rakenteet.

2 kommenttia:

  1. Malmin poliisitalon aulan lattiaan on merkitty laatoituksin jo kuopatun vallihaudan paikka, se on varmaan siksi merkitty sodanjälkikarttaan. Eli ennen vuotta -85 vallihauta on ollut vielä olemassa.

    VastaaPoista
  2. Muutin tähän Ormusmäkeen ja koiraa ulkoiluttaessanu huomasin betoni pylväitä ja ajattelin sen ollen talon raunioita, kunnes huomasin käytävät ja rupesin Googlettamaan.
    On kyllä sanottava, että ei ole mitenkään arvossa pidetty tätä kalliota.
    Olisi kiva, jos joku aiheeseen perhehtynyt pitäisi kesällä esittely sessioita aiheesta, johon saisi näitä kukkulan käyttäjiä, eli poikasia mukaan. Tulisi lähihistoria tutuksi.

    Se on nykyisellään kyllä hieman vaarallinen. Ainkin puoliksi jäisenä ja ne aidat on kuin romuttamolta suoraan.

    VastaaPoista